Tämä valokuvaajan tarina kertoo polustani, intohimosta ja epävarmuuden vaiheistakin siihen, miksi kohtaan ihmiset kamerani edessä lempeästi ja empaattisesti. Kokemukseni aloittelevana kuvaajana ja tämän päivän yrittäjänä näkyvät rauhallisena, positiivisena ja turvallisena kuvaushetkenä, jossa jokainen saa olla oma itsensä.
En olisi uskonut vielä kymmenen vuotta sitten, että kerron teille millainen on valokuvaajan tarina minun silmilläni katsottuna. En ole aina tiennyt, että haluan valokuvaajaksi, mutta tänään voin kutsua itseäni sellaiseksi ja saan palvella teitä valtavalla intohimolla ja suurella sydämellä sekä kehittyä työssäni kokoajan enemmän.
Valokuvaajan tarina ei alkanut varmuudesta
Kuvasin tuttuja ja vähitellen tutun tuttuja ihan vain omaksi ilokseni ja suuresta intohimosta. Olin tehnyt tätä jo pidempään, jopa lähemmäs vuoden, ennen kuin uskalsin sanoa ääneen, että haluan tehdä tästä itselleni työn.
Ensimmäiset kosketukset kameraan
Ollessani ylä-asteella, muistaakseni seitsemällä luokalla, isäni osti meille kotiin ensimmäisen Canonin järjestelmäkameran ja sain sitä ensin valvotusti ja pian myös omatoimisestikin kokeilla. Tämä oli ensimmäisiä kosketuksia kameroihin, jos omaa digikameraa ei lasketa. Tuolta ajoilta asti minussa on palanut kuvaamisen into jossain syvällä sisimmissä, välillä kovempana roihuna, välillä himmeämpänä. Jollain tavalla kuvaaminen on ollut kuitenkin osana arkeani ihan pienestä pitäen. Tästä varmasti moni kaverinikin sai osakseen intoiluani kuvaamiseen, välillä ehkä liiaksikin asti. Onni oli omistaa kavereita, jotka suostuivat kuvattavaksi!
Epävarmuudesta oppimiseen
Kerroin kuvaajaurani alkuaikoina jokaiselle kuvausta kysyvälle, että olen itse oppinut kuvaaja enkä takaa onnistuneita lopputuloksia. Sitten tajusin, että tarvitsen uskoa omaan tekemiseen ja otin jokaisen kuvauksen mahdollisuutena oppia jotain uutta. Milloin opin kuvaamisesta, asiakkaista, kuvauspaikoista ja sääilmiöistä, ihmisistä tai tekniikasta, välillä kantapäänkin kautta, niin kuin sanotaan. Sain kuitenkin valtavan paljon monipuolista kokemusta. Saan olla kiitollinen, että töitä on riittänyt tähän päivään asti ja saan oppia edelleen jokaisesta kuvauksesta aina jotain lisää seuraavaan kertaan.
Miten valokuvaajan tarina näkyy teidän kuvaushetkessänne?
Teitä on paljon, jotka tulette kuvaukseen sillä ajatuksella, että kuvissa oleminen on aina ollut hankalaa. Teistä saattaa tuntua, että ette osaa olla luontevasti tai teidän on vaikea katsoa kameraan.
Haluan kertoa jokaiselle teille, jotka jännitätte kameran edessä oloa, että minuakin jännittää kameran toisella puolella! Olemme yhdessä siinä hetkessä, meidän ei tarvitse aloittaa kuvausta saman tien, vaan voimme hetken tutustua toisiimme kaikessa rauhassa. Tällöin kuvaustilanne voi olla teillekin helpompi. Haluan myös sanoa, että niin kuin minä olen oppinut jokaisesta kuvaushetkestäni jotain uutta, joka ikinen kerta, niin sinäkin voit oppia meidän kuvaushetkestä jotain uutta. Olipa se sitten sen tajuaminen, että kuvaushetki voikin olla mukava tai tunne siitä, että ei tarvitsekaan jännittää. Tai oivaltaisitko kuvauksen aikana jotain itsestäsi, teistä pariskuntana, teidän välisestä suhteestanne, teidän uudesta pienokaisestanne tai mistä ikinä? Haluan omalta osaltani luoda tilaa, jossa voitte oppia aina jotain uutta. Haluan luoda kuvauksesta hetken, joka herättää teissä jotain tunnetta.
Olet lämpimästi tervetullut minun kamerani eteen sellaisena kuin olet. Jos haluat lukea lisää siitä, millainen olen kuvaajana ja miten kuvaushetket etenevät löydät lisää artikkeleita täältä.